Anna Aaltonen Aloittelevan liberaalin ajatelmia

Ja tärkein niistä on vapaus!

Otsikko voisi yhtä hyvin olla ”kuinka minusta tuli liberaali”. Olen aina ollut liberaali, mutta en vain ollut osannut sanoittaa sitä. Ihmisoikeudet ja vapausaate ovat minulle tärkeitä. Asioita, joista ei saa tinkiä. Uskonnonvapaus tarkoitti omien lasteni kohdalla oikeutta olla osallistumatta uskonnon opetukseen, mutta yhtä tärkeää minulle on taata kaikille oikeus oman uskontonsa harjoittamiseen. Mielipiteenvapaus taas tarkoittaa oikeutta sanoa mielipiteensä ääneen. Myös silloin, kun on eri mieltä valtavirran kanssa.

Nykyisen hallituksen vahva puoli ei ole selvästikään ollut perustuslaki, joka meille nämä oikeudet takaa. Suosittelen sen lukemista kaikille. Sanoja, jotka eivät ole pelkästään kauniita sanoja, vaan meidän oma vapaudenjulistuksemme.

Nuorempana olisin saattanut liittyä Feministiseen puolueeseen, jos sellainen olisi ollut olemassa. Naisten asema oli erilainen kuin nykyisin. Esimerkiksi elokuvissa nainen oli tyypillisesti avuton sivustakatsoja eikä aktiivisesti puoliaan pitävä sankari. Monet asiat olivat kuitenkin jo hyvin, sainhan minäkin valita haluamani opiskelualan ilman, että sitä kukaan kummasteli. Omia lapsia saadessani huomasin, että miehet eivät olekaan vanhemmuuden suhteen yhtä tasa-arvoisia kuin naiset. Päiväkodin tädit kiemurtelivat kiusaantuneena, kun isä vei lasta tutustumaan hoitopaikkaan. Oli selvästi hankalaa sopia asioista isän, sen kodin pikku apulaisen, kanssa. Huoltajuuskäsittelyissä mies vasta todellinen altavastaaja olikin. Hämmästelin mielessäni, kun kuulin päivittelyä siitä, kuinka joku mies kehtaakin haluta lastensa huoltajuutta. Miksi mies ei saisi edes kehdata? Jotain muutosta tähän on toki tullut, mutta vielä on matkaa jäljellä.

Kuluu parikymmentä vuotta ja lapseni ovat jo aikuisia. Nuorten tapaan he ovat avoimia uusille ajatuksille ja niin minäkin löysin sekä vapaa-ajattelijat että joitakin liberaaleja poliitikkoja. Useat heistä olivat hajallaan eri puolueissa. Iloinen yllätys oli kuitenkin se, että Suomeen oli vastikään perustettu Liberaalipuolue. Nyökyttelin puolueen yleisohjelman läpi, tämähän on asiaa! Tutustuin ihmisiin ja puolueen toimintaan. Ilahduttavinta kuitenkin on se, että löysin todellisen tasa-arvoajattelun. Liberaalien mielestä nimittäin sukupuolen ei tulisi vaikuttaa juuri mihinkään. Nyt ollaan tasa-arvon ytimessä!

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Uudenmaan piirin varapuheenjohtaja.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

mittees arvon liberaali on mieltä armeijasta ja vain pakollinen miehille?

Käyttäjän JuhaKarhu kuva
Juha Karhu

No jos on todellinen liberaali niin vastustaa nykyisen kaltaista systeemiä.

Käyttäjän annaaaltonen kuva
Anna Aaltonen

Vain miesten asevelvollisuus on yksi tasa-arvo-ongelma.

Käyttäjän annaaaltonen kuva
Anna Aaltonen

Meidän puolueohjelmassa https://liberaalipuolue.fi/puolueohjelma/ on kohta Turvallisuuspolitiikka. Mun mielestä puolueohjelman linjaukset on ok, mutta täytyy todeta, että maanpuolustus ei ole mun ominta aluetta. On esimerkiksi tuo asevelvollisuus suorittamatta ;-).

Käyttäjän JuhaKarhu kuva
Juha Karhu

Puolueohjelmassa on valtaosa mielestäni oikein hyvää, mutta varsinkin yksi kohta on sellainen ettei liberaalipuolue tule koskaan ääntäni saamaan ellei sitä muuteta.

Juridisen sukupuolen korjaamisen on oltava mahdollista ilmoituksella.

Yleensäkin karsastan juridisen sukupuolen vaihtamismahdollisuutta mutta varsinkin tuota että se olisi pelkällä ilmoituksella, en suvaitse sitä koskaan.

Käyttäjän annaaaltonen kuva
Anna Aaltonen

Kysyisin näin päin, että mitä se ilmoituksella tehtävä juridinen sukupuolen korjaaminen haittaisi ketään meistä, ketkä eivät tätä halua tehdä? Lähinnähän siinä säästyy yhteiskunnan rahaa, käsittely on mutkattomampaa ja halvempaa kaikille. Lähinnä haasteeksi tulee se, että silloin muuta sukupuolittunutta lainsäädäntöäkin pitäisi purkaa. Ne lait jotka kohdistuu vain miehiin tai vain naisiin muuttuisivat hassuiksi.

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

Rupesin miettimään argumentteja tuota vastaan ja ensimmäisenä tuli mieleen, että esim. onnettomuuksissa kun ei välttämättä tiedetä henkilön tietoja, niin joidenkin lääkkeiden antaminen entiselle naiselle ja nykyiselle miehelle voi olla kohtalokasta, jos arvio tehdään painon perusteella, koska miehille kehittynyt suurempi lihasmassa tarvitsisi enemmän lääkettä. Toisaalta tuohan ei tee hallaa kuin heille, jotka vaihtaisivat sukupuoltaan, joten liberaalipuoli minussa sanoisi, että jos haluavat elää tuon kanssa, niin tehkööt kuten haluavat. Eli tuo ei käyne argumenttina.

Lihasmassasta tosin tuli seuraava argumentti mieleen ja se on urheiluun liittyvä. Nykyisin urheiluhan jaetaan kahteen eri kategoriaan sukupuolen perusteella. Jos miehet voisivat ja itse asiassa maailmalla jo voivat vaihtaa helposti sukupuolesta toiseen, niin heillä olisi aika suuri etu urheilussa entisenä miehenä ja nykyisenä naisena. Tuostahan on jo ennakkotapauksia. Esim. australiasessa jalkapallossa, joka on suurinpiirtein jenkkifutista ilman suojia, on hyväksytty juuri entinen mies pelaamaan naisten sarjassa. Kyseinen henkilö on miestenkin mittapuulla järkälemäinen ja naisten joukoissa saa taatusti isommalla ruumiillaan mahdollisesti jopa ruumita aikaiseksi.

"The Australian Football League (AFL) has agreed for the first time to allow a transgender footballer to play women's football at state level."
http://www.bbc.com/news/world-australia-43044082

Toinen esimerkki on tietysti vapaaottelija Fallon Fox, joka myös on entinen mies ja nykyinen nainen. Hänen lihasmassansa ja varsinkin luuntiheys antaa hänelle edun, jolla hän on voinut pudottaa vastustajiaan vähän päälle minuutissakin.

"Sukupuoltaan korjannut vapaaottelija sai voimaa jälkikasvusta: "Isästä tulee äiti""
http://www.iltalehti.fi/kamppailulajit/20150716200...

Vielä tuhoista mitä Fallon Fox saa aikaiseksi eduillaan.

"Transgender ‘female’ MMA fighter gives female opponent concussion, broken eye socket"

https://www.lifesitenews.com/news/transgender-fema...

Nuo voi tietysti muuttaa urheilun sääntöjä muuttamalla, mutta epäkohtia silti ja ratkaistu hieman huonosti.

Lain suhteen olen toki samaa mieltä. Naisille ja miehille pitäisi olla yhtenäiset lait ja sen suhteen minulla ei ole mitään vastaansanomista. Muutenkin lakien pitäisi ottaa ihmiset huomioon enemmän yksilöinä kuin ryhminä.

Käyttäjän annaaaltonen kuva
Anna Aaltonen Vastaus kommenttiin #8

Juridinen sukupuolen korjaaminen tarkoittaa, että se tehdään paperilla. Siihen eivät liity mainitsemasi terveydelliset riskit. Sukupuolen korjaamistahan tehdään nyt jo, on vain turhan raskasta, että on aina pakko käydä myös se lääketieteellinen prosessi läpi.

Urheilun jätän lajiliittojen ratkaistavaksi.

Käyttäjän annaaaltonen kuva
Anna Aaltonen

Niin joo ja "ei muuteta". Ei ole kenenkään asia päättää toisten elämästä siltä osin kun ei meille kuulu ja ei meitä haittaa.

Toimituksen poiminnat